Maatuskanukke

I

Olen asunut ulkomailla muutamaan otteeseen elämäni aikana. Eri  maista ja kulttuureista olen aina halunnut hankkia jotain erityistä muistoksi. Batiikkityöt Afrikasta, käsintehdyt kuparikahvikupit Bosniasta, akvarellimaalaus kotikaupungistamme Osijekista, Kroatiasta ja Ukrainasta maatuskanukke. Näistä kaikista matkamuistoista voisi syntyä paljon tarinoita, mutta viime aikoina katseeni on usein osunut pieneen puiseen nukkeen kirjahyllyssäni ja se on herättänyt minussa monenlaisia ajatuksia.  

Maatuska (ven. matrjoška) on perinteinen venäläinen sisäkkäin pinottava puunukke. Sen nimi juontuu venäjänkielen sanasta äiti.  Kun avaa nuken, niin sen sisällä on pienempi versio edellisestä ja taas kun tämä nukke avataan, on sen sisällä jälleen pienempi nukke. Tämä toistuu muutamia kertoja, kunnes jäljellä on enää pienenpieni nukke, joka ei enää avaudu. 

Katsellessani erikokoisia maatuskanukkeja rivissä, mieleeni nousee ajatuksia omasta sisäisestä minästä ja sen eri ulottuvuuksista.

Nuken päällimmäinen kerros on se, mikä näkyy parhaiten ulospäin muille. Toiset ihastelee nuken kaunista väritystä, toisen mielestä jokin muu väri olisi kauniimpi. Nukke itsessään ei ole voinut ulkomuotoaan valita, vaan taiteilija sen on päättänyt. Minäkään ihmisenä en ole voinut valita geenejäni tai sitä, millaiseen perheeseen synnyn.  Jumala on minut luonut ja suunnittelut ihmeellisesti! Raamattu hienolla tavalla kuvailee Psalmissa 139 sitä, miten ihmiselämälle on jo solutasolla Jumala antanut syvän merkityksen. 

Maatuskanuken sisällä olevat nuket voisivat kuvata montaa eri asiaa. Ne voivat olla eri elämänvaiheisiin liittyviä rooleja tai toisaalta joidenkin vaikeiden ja haasteellisten kokemusten tai traumojen seurauksista syntyneitä suojakerroksia ydinminän ympärille, jota kuvastaa maatuskanuken piilossa oleva, viimeisin ja pienin nukke, joka ei enää avaudu.

Mitä siis tehdä, jotta voisi varmistua siitä, että se piilossa oleva minä voi hyvin. Jos haluan nähdä kaikkein pienimmän maatuskanuken, minun täytyy purkaa koko maatuskanukke. Matka omaan sisimpään on  pitkä, niinhän usein sanotaan. Täytyy olla oikea aika lähteä tutkimusmatkalle omaan itseen. Usein elämässä tapahtuvat kriisit ja ongelmat saattavat olla alkusysäys sisäiselle pohdinnalle. Erilaiset psyykkiset oireet, kuten ahdistuneisuus tai masennus ovat myös merkki siitä, että niiden äärellä olisi hyvä pysähtyä kysymään, mistä ne kertovat ja millaista viestiä se ”pieni minä” haluaa antaa. 

Joskus voi tosiaan olla hankalaa päästä yhteyteen oman minänsä  kanssa, koska sen ympärille on voinut muodostua useita eri kerrostumia. Ne voivat olla suojamekanismeja, jotka ovat syntyneet suojaamaan minuutta joissain traumaattisissa kokemuksissa. Joskus suojaus jää kuitenkin pysyväksi. Yleisimpiä psyykkisiä puolustusmekanismeja (defenssejä)  ovat muun muassa kieltäminen, torjunta, projisointi, rationalisointi, sublimointi ja regressio. Näistä ei sen enempää tässä, tietoa lisää voi löytää kirjallisuudesta paljonkin. 

Suojamekanismit ovat mielen luonnollinen tapa toimia stressiä ja ahdistusta vastaan. Mutta jos ne jäävät ikään kuin kytkettynä päälle pitkäksi aikaa, voi niistä tulla haittaa omalle hyvinvoinnille tai ihmissuhteille. Siksi tiedostamattomia suojamekanismeja on hyvä terapeuttisesti työstää. 

Palaan maatuskanukkeen, siihen kaikkein pienimpään. Kun päästään nuken eri kerroksista läpi siihen viimeisimpään, pystyn näkemään, millainen se oikeasti on. Yhteys itseen, omaan minään, on tärkeää siksi, että vain siten voin huolehtia itsestäni ja tarpeistani parhaiten. Joskus voi käydä niin, että syvin sisin meissä jää kaipaamaan tulla nähdyksi ja kuulluksi. Voi olla tarpeita, syviä sellaisia, jotka ovat jääneet kohtaamatta, joko itseni tai toisten taholta. Jokin suojamekanismi on saattanut olla esteenä tarpeeni esille tulossa. 

Se, että menemme itseemme, ei tee meistä itsekkäitä, itseensä  väärällä tavalla fokusoituneita, vaan päinvastoin prosessina itsensätutkiskelu ja havainnointi tuottaa hyvinvointia paitsi itsellemme myös lähellä oleville kanssakulkijoille. Tällainen prosessointi on osa myös kristillistä elämäntapaa. Evankeliumi Matteus 22:37–39 sanoo näin: ”Jeesus vastasi: »Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Meillä on lupa terveellä tavalla rakastaa ja huolehtia myös itsestämme. Ota aikaa, pysähdy ja kuuntele, mitä sinulle kuuluu! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *